| 2/5 pistettä | eräkirja | elämäkerta |

eramiehenmuistemiaKirjan kansipaperin esittelyteksti:

Tauno V. Mäki on ollut koko ikänsä eränkävijä. Hän on harjoittanut metsästystä ammatikseen ja riistamailla kulkeminen on hänen vapaa-aikansa rakkain harrastus. Eläkkeelle hän siirtyi maamme ylimmän metsästyksenvalvojan virasta. Tauno V. Mäki tunnetaan myös armoitettuna kertojana ja tarinoiden taitajana. 

Tauno V. Mäen muistelmien ensimmäinen osa alkaa ajoista ennen Tauno V. Mäkeä isoisältä kuulluilla kertomuksilla, ja päättyy 1930-luvulle. Näitä vuosia Tauno V. Mäki pitää elämänsä muistorikkaimpina. Asuinpaikka oli Rovaniemellä, mutta työmatkat ulottuivat kauas erämaiden savotoille. Ukkherrat ja jätkät tekivät kepposiaan ja Pullin Jallukin yritti hieman kasvattaa uutta lapinjätkää.

Nimestä huolimatta Erämiehen muistelmia ei ole varsinaisesti eräkirjakaan, sillä suuri osa tarinoista liittyy ihan muuhun elämään alkaen lapsuudesta ja päätyen opiskelujen kautta työuran alkuun. Ehkä kirjan suurinta antia onkin sen tarkka ajankuvaus – millaista on ollut tavallisen lapsen ja nuoren elämä 1900-luvun alkupuolella pienessä maaseutupitäjässä.

  • Otava 1976
  • 220 sivua
  • Piirroskuvitus ja valokuvaliite

 

Mainokset